Sitten isä nosti Joponsa sivuun, hiljaisesti ja hitaasti. Puistelin ruohonkorsia lahkeesta. Jos isä masentuisi tästä taas? Hän oli muutenkin synkkä kuin sielunsa myynyt. Minä tuijotin pyörää. Se ruosteluumu, räyskä rollaattori oli niin kirpputorin näköinen ettei edes näyttänyt pyörältä, mutten antanut sen hämätä itseäni. Nuo rakkineet, nuo Jopot, olivat niin kalliita että maksoivat yhtä paljon kuin hyvä mopo. Tasan yhtä paljon.
Isä tarttui pyörään, hän nosti jalkansa sen yli ja kokeili istumista. Pitkine jalkoineen hän oli Jopon selässä kuin venytetty Woody Allen, yksi pitkä surkeuden korotus Jopon kahden nollan muotoisen pyöränrinkulan päälle. Hän sovitteli käsiään sopivalle etäisyydelle, vaan ei polkaissut, ei laskenut liikettä irti.
Isä tarttui pyörään, hän nosti jalkansa sen yli ja kokeili istumista. Pitkine jalkoineen hän oli Jopon selässä kuin venytetty Woody Allen, yksi pitkä surkeuden korotus Jopon kahden nollan muotoisen pyöränrinkulan päälle. Hän sovitteli käsiään sopivalle etäisyydelle, vaan ei polkaissut, ei laskenut liikettä irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti